Miksi on väliä, puhummeko väestön vanhenemisesta vai pitkäikäisyyden yleistymisestä? Näitä käsitteitä käytetään usein synonyymeina, eikä niiden välille tehdä selvää eroa. Suomessa molemmat ilmiöt ovat tällä hetkellä käynnissä samanaikaisesti, mutta näin ei ole aina ollut.

Väestön vanheneminen

Väestön vanheneminen viittaa väestörakenteen muutokseen, johon vaikuttavat syntyvyys, kuolleisuus sekä maahan- ja maastamuutto. Esimerkiksi suomalaisten naisten keski-ikä oli vuonna 1950 noin 32 vuotta ja vuonna 2000 41 vuotta. Miesten keski-ikä oli molempina vuosina noin kolme vuotta alhaisempi kuin naisilla (Suomen virallinen tilasto 2025).

Väestön keski-iän huomattava nousu 1950–2000 johtui erityisesti syntyvyyden ja kuolleisuuden laskusta. Syntyvyys alkoi laskea jyrkästi 1970-luvulla, ja samanaikaisesti elintason nousu sekä lääketieteen kehitys vähensivät keski-ikäisten kuolleisuutta, erityisesti sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä johti siihen, että lapsia ja nuoria oli vähemmän suhteessa aikuisiin ja iäkkäisiin, jolloin väestörakenne muuttui.

Väestö v voi vanheta myös muista syistä. Esimerkiksi syntyvyyden lasku, nuorten maastamuuton lisääntyminen tai nuorten menetykset sodissa voivat johtaa siihen, että lapsia ja nuoria on vähemmän suhteessa aikuisiin ja iäkkäisiin. Tällöin väestön keski-ikä nousee, vaikka kuolleisuus ei laskisi. Pitkäikäisyys voi olla väestön vanhenemisen osatekijä mutta ei ole sen välttämätön edellytys.

Pitkäikäisyyden yleistyminen

Pitkäikäisyys voidaan määritellä monin eri tavoin, mutta nykytilanteessa sen taustalla on kuolleisuuden lasku erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä (HMD 2025). Jos pitkäikäisyyden rajana pidettäisiin 85 vuoden ikää, sen nopea yleistyminen alkoi vasta 2000-luvulla. Siis hieman myöhemmin kuin väestörakenteen muutos alkoi.

Gerontologisessa tutkimuksessa pitkäikäisyys määritellään tyypillisesti ikäperusteisesti, ja sillä viitataan usein yli 80- tai yli 85-vuotiaisiin. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan kestä hyvin vertailua ajassa, sillä ikääntyvien elinajanodote on kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi vuosien 1990 ja 2024 välillä 65-vuotiaiden naisten elinajanodote nousi noin 18 vuodesta 22 vuoteen ja miesten 14 vuodesta 19 vuoteen (HMD 2025).

Yksi tapa suhteuttaa pitkäikäisyys aikaan on määritellä pitkäikäisiksi henkilöt, jotka elävät pidempään kuin oman syntymäkohorttinsa elinajanodote (mm. Nosraty ym. 2024). Tällöin pitkäikäisyys voisi tarkoittaa esimerkiksi 70 vuoden ikää.

Yhden koon pitkäikäisyys

Väestötasolla pitkäikäisyyden kehitystä voidaan mielestäni havainnollistaa tarkastelemalla, kuinka suuri osuus syntymäkohortista saavuttaa tietyn iän. Esimerkiksi Suomessa vuonna 1900 syntyneistä noin joka kymmenes eli vähintään 85-vuotiaaksi, kun taas vuonna 1933 syntyneistä tämän iän saavutti yli kolmannes (HMD 2025). Tämän määritelmän etuna on, että osuus 85-vuotiaaksi eläneistä ei riipu suoraan syntymäkohortin koosta. Toisaalta, koska syntymäkohorttien koko vaihtelee, pitkäikäisten määrän kasvu on hyödyllinen mittari, kun halutaan ymmärtää pitkäikäisyyden kehityksen vaikutuksia esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen.

Sukupuolten väliset erot pitkäikäisyydessä tunnetaan hyvin, mutta osoitimme yhteispohjoismaisessa tutkimuksessamme, että myös koulutustason mukaiset erot 65-vuotiaiden elinajanodotteessa ovat merkittäviä (Enroth ym. 2022). Suurin havaittu ero, 7,3 vuotta, oli ruotsalaisten korkeasti koulutettuja naisten ja norjalaisten alimman koulutustason miesten välillä.

Voimmeko siis puhua vain yhdestä pitkäikäisyydestä, jos eri väestöryhmien elinajanodotteet eroavat useilla vuosilla? Se on kuin ”yhden koon pitkäikäisyys”, jota sovelletaan kaikkiin, mutta joka ei oikeastaan kuvaa yhtäkään yksilöä.

Miksi on väliä, muuttuuko väestön ikärakenne vai yleistyykö pitkäikäisyys?

Palataan alkuun. Väestö vanheni jo 1950-luvulla, mutta tuolloin pitkään eläneet ihmiset olivat harvinaisia. Vaikka terveys ja toimintakyky heikkenevät edelleen iän myötä, pitkäikäisten terveyshaasteet ovat hyvin erilaisia kuin lyhyemmän elämän eläneiden. Tärkeimpänä esimerkkinä tästä ovat muistisairaudet, joiden esiintyvyys on suurinta yli 85-vuotiaiden joukossa, sekä absoluuttisesti että suhteessa ikäryhmän kokoon (Roitto ym. 2024).

Pitkäikäisyydellä on erilaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia kuin väestön vanhenemisella. Pitkä elämä lisää esimerkiksi muistisairauksien riskiä, mutta toisaalta mahdollistaa monia positiivisia asioita, kuten monisukupolviset perhesuhteet. Vaikka korkea ikä lisää terveysriskejä väestötasolla, myös terveyden heterogeenisyys kasvaa ja erot yksilöiden välillä voivat olla suuria. Tästä syystä yhden koon pitkäikäisyys ei palvele kaikkia väestöryhmiä samalla tavalla. Määritelmä ei sellaisenaan vahingoita ketään mutta jos tiettyä ikää käytetään perusteena sosiaali- ja terveyspalvelujen saamiselle tai eläkeiän määrittämiseen, riskinä on eriarvoisuuden kasvu.  

Voisiko pitkäikäisyyden määritellä tarkemmin?

Koska pitkäikäisyys on jo täällä ja ennusteiden mukaan sen yleistyminen jatkuu, haastan pohtimaan, voisimmeko määritellä pitkäikäisyyden tarkemmin kuin väestötasolla. Voisimmeko huomioida esimerkiksi väestöryhmittäin kuolleisuuteen vaikuttavat sosiodemografiset tekijät tai tarkastella pitkäikäisyyttä yksilötasolla biologisen vanhenemisen perusteella?

Vaikka pitkäikäisyys yleistyy, kaikki eivät saa elää vanhaksi. Sain siitä jälleen muistutuksen, kun kaksi viikkoa sitten menetin 30 vuotta kestäneen ystävyyden syövälle. Yksilöllinen elinajanodote voisi auttaa esimerkiksi vanhuuteen varautumisessa, mutta väestötason määritelmä tuo turvaa, juuri siksi, että se ei koske ketään henkilökohtaisesti.

Kirjoittaja on yliopistotutkija Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, terveystieteiden yksikössä ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa, Tampereen yliopistossa sekä KaVan hallituksen varajäsen.

Linda Enroth

TtT, dosentti, yliopistotutkija

Tampereen yliopisto

Lähteet:

Enroth L, Jasilionis D, Németh L, Strand BH, Tanjung I, Sundberg L, Fors S, Jylhä M, Brønnum-Hansen H. 2022. Changes in socioeconomic differentials in old age life expectancy in four Nordic countries – The impact of educational expansion and education-specific mortality. European Journal of Ageing, 19, 161–173. https://doi.org/10.1007/s10433-022-00698-y

Human Mortality Database 2025. HMD. Max Planck Institute for Demographic Research (Germany), University of California, Berkeley (USA), and French Institute for Demographic Studies (France). Available at www.mortality.org (data downloaded on [29 Sept 2025]).

Nosraty L, Nevalainen J, Raitanen J, Enroth L. 2024. Tree-based analysis of potential predictors of longevity and changes in the predictors - 35 years of mortality follow-up. BMC Geriatrics 24, 817. https://doi.org/10.1186/s12877-024-05404-4

Roitto H. M, Lindell E, Koskinen S, Sarnola K, Koponen P, Ngandu T. 2024. Diagnosoitujen muistisairauksien ilmaantuvuus ja esiintyvyys Suomessa vuosina 2016–2021. Duodecim, 140(5), 411-419.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestö ja yhteiskunta [verkkojulkaisu]. Tilastokeskus [Viitattu 15.10.2025]. Saantitapa: https://stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html