Autoilu on keskeinen osa monien miesten elämänkulkua nuoruudesta vanhuuteen. Autoilu ja moottoriajoneuvot nivoutuvat usein tärkeäksi osaksi miesten identiteettiä, työelämää, vapaa-aikaa sekä merkityksellisiä sosiaalisia suhteita. Jossain vaiheessa elämää eteen tulee kuitenkin tilanne, jolloin autoilu syystä tai toisesta loppuu.

Vaikka ajokortista luopuminen tai ajo-oikeuden menettäminen ei automaattisesti johda kielteisiin muutoksiin ikämiehen elämässä, herättää autoilun loppuminen monissa kuitenkin pettymystä, suuttumusta ja jopa epätoivoa. Autoilun loppumisen myötä monet hyvinvointia tukevat tekijät haurastuvat, mutta palvelujärjestelmässä tätä merkittävää elämänmuutosta ei juurikaan tunnisteta.  

Autoilu osana identiteettiä

Auto ei ole ainoastaan liikkumisen väline, vaan usein myös merkittävä tekijä miehisyyden ja toimijuuden rakentumisessa. Monelle ajokortti ja auton hankkiminen nuoruudessa on osa ”mieheksi” tulemista ja olemista, jota mieheyteen liittyvät kulttuuriset käsitykset ja ihanteet vahvistavat. Vanhemmalla iällä ajokortti ja autoilun jatkaminen taas voi olla keskeinen tapa torjua stigmatisoivaa ”vanhusidentiteettiä”, johon liitetään avuttomuutta ja haurautta.

Usein autoilu edustaa mahdollisuutta riippumattomuuteen, vapauteen ja itsenäisyyteen: autoilun myötä ei ole sidottu muihin ja voi itse päättää omasta liikkumisesta. Tätä vasten autoilusta luopuminen on paitsi liikkumisen muutos myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti merkittävä tapahtuma, joka haastaa ikämiesten itsenäisyyden ja kyvykkyyden kokemusta ja tätä kautta miehistä identiteettiä. Riippuvaisuus muiden aikatauluista ja erityisesti kyytien pyytäminen saatetaan kokea vaikeaksi ja jopa häpeälliseksi, mikä lisää autoilun loppumiseen liittyvää emotionaalista kuormittavuutta.

Autoilun merkitys sosiaalisissa suhteissa

Suhde autoon ja autoiluun on usein rakentunut läpi elämänkulun heijastaen sen mahdollistamia rooleja, sekä suhteita muihin ihmisiin. Erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä miehet ovat tavallisesti toimineet perheissä pääasiallisina kuljettajina – miehen nähdään kuuluvan ratin taakse, ei “pelkääjän” paikalle. Kuskin roolissa toimiminen koetaan usein myös konkreettiseksi tavaksi auttaa toisia ja olla hyödyksi niin perheessä, parisuhteessa kuin yhteisössä. Ajokortin menettämisen myötä miehen rooli suhdeverkostoissa vääjäämättä muuttuu. Tämä voi horjuttaa miesten käsityksiä itsestä hyödyllisenä ja merkityksellisenä suhteessa muihin ihmisiin.

Autoilun tiedetään olevan yksi sosiaalisen osallisuuden voimavara, joka mahdollistaa monelle ikämiehelle osallistumisen sosiaalisiin aktiviteetteihin ja –ryhmiin. Esimerkiksi harrastukset, joihin ikämies on aiemmin osallistunut voivat ajokortin menetyksen jälkeen jäädä. Syynä voi olla harrastuspaikan sijainti, jonne ei ole mahdollista päästä ilman autoa. Harrastuksesta saatetaan luopua myös siksi, että autottomuus paljastaa muille heikentyneen terveyden. Kasvojen säilyttämisen vuoksi saatetaan kokea, että yhteisistä tapaamisista on parempi jäädä pois kuin näyttää omaa haavoittuvuuttaan.

Auto elinehtona syrjäseuduilla

Ikäihmisten elinpiiri kapenee merkittävästi, kun omaehtoinen liikkuminen sukulaisten luo, harrastuksiin, asioille tai vaikkapa kesämökille päättyy. Eritoten syrjäseuduilla asuville auto on usein välttämätön, koska välimatkat ovat pitkiä, palvelut ovat kaukana ja julkinen liikenne saattaa puuttua kokonaan. Harvaan asutulla alueella ajokortin menettäminen ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan liikkumiseen ja asiointiin liittyvien haasteiden lisääntymistä. Autoilun loppumisen myötä asuminen nykyisessä kodissa voi muodostua mahdottomaksi, jos tarvittavia palveluita ei ole saatavilla.

Muutto syrjäseudulta palveluiden läheisyyteen muuttaa arkea ja siihen kiinnittyviä sosiaalisia suhteita jättäen tutun lähiympäristön ja esimerkiksi vuosikymmenien aikana tutuksi tulleet naapuriverkostot taakse. Usein sillä on myös merkittäviä taloudellisia seurauksia, jos tyhjilleen jäävää kotitaloa ei saada myytyä ja samanaikaisesti on katettava kahden asuinpaikan juoksevia kustannuksia. Monelle ikäihmisille muutto ei edellä mainituista syistä ole realistinen tai haluttu vaihtoehto, mikä asettaa syrjäseuduilla asuvat, ei-autoilevat ikääntyneet erityisen haastavaan tilanteeseen.

Muutokseen sopeutuminen ja tuen tarve

Miesten, joilla on vahvempi tunneside ajamiseen tai autoon, voi olla vaikeampaa siirtyä vaihtoehtoisiin liikennemuotoihin ja sopeutua ei-autoilevan miehen identiteettiin. Sopeutumiseen vaikuttaa myös elinympäristö, minkä myötä muutos voi olla vaikeampaa esimerkiksi juuri syrjäseuduilla asuville, sekä erilaiset elämän aikana muotoutuneet liikkumiseen liittyvät tottumukset. Miehelle, joka on tottunut käyttämään julkisia kulkuneuvoja, voi siirtymä niiden käyttöön olla helpompaa kuin miehelle, joka on tottunut liikkumaan ainoastaan omalla autollaan.

Aikaisemman tutkimustiedon pohjalta tiedämme, että äkillisellä tai odottamattomalla siirtymällä, kuten lääkärin tai poliisin toimesta tapahtuvalla ajoluvan perumisella, on todennäköisemmin kielteisiä seurauksia kuin asteittaisilla ja ennalta suunnitteluilla muutoksilla. Myös muistisairaus voi heikentää kykyä tunnistaa oman ajokyvyn heikkenemistä, josta usein seuraa vaikeus hyväksyä päätös ajo-oikeuden menettämistä.

Tutkimushankkeessamme tekemämme haastattelut osoittavat, että autoilun lopettaminen on monelle ikämiehelle merkittävä elämänmuutos, jonka vaikutukset ulottuvat arjen käytännöistä ja elinympäristöistä sosiaalisiin suhteisiin ja siihen, millaisena he oman toimijuutensa ja arvonsa näkevät.

Havaintomme osoittavat, että aihe voi olla monelle kipeä, mutta siitä huolimatta – tai juuri sen vuoksi – autoilun loppumisen puheeksi ottaminen on tärkeää. Osoittamalla kiinnostusta sitä kohtaan mitä autoilu siitä luopuvalle merkitsee ja tukemalla elämänmuutosta ennakoivasti, voidaan vahvistaa edellytyksiä uudenlaiseen elämäntilanteeseen sopeutumiseen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen entisenä autoilijana.

Kirjoittajat:

Ajokortin tuolla puolen? (DRIVEX) -hankkeen työryhmä:

tutkijatohtori Hanna Varjakoski, professori Elisa Tiilikainen, yliopistotutkija Marjo Ring ja tutkijatohtori Teija Makkonen, Itä-Suomen yliopisto.